Tiistain treeneissä Pulla tarjosi treeniryhmälle pullakakkua.
Perjantaina Pulla sai synttärilahjaksi luun, possun ja pallon. Flaksi omi possun hyvin nopeasti. Välillä Flaksilla oli hallussaan possun lisäksi pallo. Alkuinnon laannuttua Pullakin saa leikkiä leluillaan. Roopea lelut eivät kiinnosta. Paitsi siinä vaiheessa, jos poliisimestarin mielestä muiden leikit äityvät liian villeiksi.
Pulla pääsi synttäripäivänään myös omatoimitreeneihin ja sai kymmenen ruokalajin maistelumenuun syötäväkseen.
Polven kuntoutuminen etenee hyvin. Kävely ilman keppejä onnistuu jo sisätiloissa helposti. Ulkona olen vielä kepit pitänyt kaiken varalta. Kuntopyörällä polkeminen, pieniä hetkiä kerrallaan, on lisätty ohjelmistoon. Hyvä tästä tulee!
Itsenäisyysviikonloppua on vietetty rauhallisesti kotosalla. Teimme hieman juhlavampaa ruokaa ja katselimme linnanjuhlia. Lisäksi joulutimme. Teemu haki parvekkeelle kuusen ja koristeita ja valoja kaivettiin esiin. Joulu saa tulla!
Pulla pääsi eilen painimaan Maku-äidin kanssa, kun Kaisa ja Maku ajelivat Sipooseen yhteistreeneihin Sannin valvovien silmien alle. Kovin samannäköisiä ja oloisia ovat äiti ja tytär. Toki Maku on trimmattu siistiksi ja Pullalla on enemmän katukoiralook. Maku laittoi ylitsevuotavan rakastavaa tytärtään myös ruotuun välillä jopa Flaksia topakammin.
Pulla kirmasi taas tosi hienosti. Eka kertaa ikinä kokeiltiin rengasta. Videoilla ensin lyhyempänä versiona onnistumisia ja sitten koko todellisuus pidemmällä videolla.
Illalla väsytti. Kummasti kyllä myös kotona olleita vanhuksia.
Kirjojen lukeminen kotosalla jatkuu. Eilen varmistui sairasloma joululomaan saakka. Polvi ei ole vielä kävely- eikä työkunnossa, vaikka tehtyyn operaatioon nähden edistyminen on hyvää kuulemma ollutkin. Päivä päivältä parempaan kuitenkin.
Olen kaivanut esiin myös erilaiset kokkikirjat ja täällä on syöty jos jonkinmoista kokeilevan keittiön tuotosta.
Tiistaina olin seuraamassa Pullaa ja Teemua Steffin treeneissä.
Ja viime viikonloppuna kävimme omatoimitreeneissä, joissa Pulla kokeili ekaa kertaa keinua, toki madallettuna. Myös vanhukset saavat oman aktivointinsa leikkien ja lenkkien muodossa.
Eilen kävin team Pullatuksen mukana treeneissä, etten ihan mökkihöperöksi tulisi. Reissu meni keppien kanssa ihan hyvin. Istuin hallissa tuolilla ja katselin treenejä. Tänään koipi on taas kuitenkin enemmän turvoksissa, joten pitää lepäillä ja tasoittaa tilannetta. Ärsyttävän vähän polvi vielä kestää jumppaa tai liikkumista.
Pullan treeneissä Sanni oli laittanut tehtäväksi suuntakäskyjen harjoittelua. Siinäpä riittääkin työstämistä, sekä ohjaajan että koiran osalta. Oikealle Pulla osaa vasenta helpommin, mutta suuntien erottelu sanallisen vihjeen perusteella on kyllä vasta opetteluvaiheessa. Ja voi ohjaaja, ei meinaa aina Teemukaan muistaa kumpi suunta on oikea ja kumpi vasen.😁
Ensin kooste onnistumisista ja sitten koko totuus treeneistä:
Vanhukset pääsevät hallille lauantaina. Eilen oli tyydyttävä soittoläksyihin:
Pulla on aloittanut myös keinutreenit kotosalla:
Päivät kuluvat hengaillen. On tullut luettua jo monta kirjaa. Nyt on menossa tämä työkavereilta saa Satu Rämön uusin. Mielenkiintoinen on!
Roope on rohkaistunut keppien suhteen, eikä pelkää enää niitä samaan tapaan kuin alussa.
Tyypit nukkuvat täällä päivisin ihan tyytyväisinä. Mitä nyt Pulla Piikitta ajoittain järjestää vähän ohjelmameininkejä ja aktiivisuutta.
Ja onhan täällä yksi räjähdyskin käynyt! Nukuin yhtenä päivänä päikkäreitä ja herättyäni meinasin aloitella uuden kontaktitargetin kanssa Pullalle juoksarikoulutushommia. Ei tarvinnut aloittaa, koska Pulla oli nukkumassa targetsilpun keskellä. 😬Toivottavasti oli ensimmäinen ja viimeinen tuhotyö samassa paketissa!
On tullut luettua myös vanhoja blogitekstejä ja katseltua kuvamuistoja.
Monia hienoja hetkiä on koiraharrastus kyllä tarjonnut elämään.
Tässä ollaan nokakkain Pullan isoenon Jyrän kanssa joidenkin kisojen jälkeen.
Toipuu ja taipuu koipi. On kyllä hetkittäin edelleen vuoristorataa turpoilun ja kipuilun kanssa, mutta silti mennään koko ajan eteenpäin, jumpat sujuvat helpommin ja lääkityksiä kevennetään asteittain. Yllättävän hyvin on mennyt kaksi viikkoa kotosalla. Yhtä Nurmaan pyörähdystä lukuun ottamatta en ole käynyt missään. Olen jumpannut, tuijotellut ikkunasta ulos, korjannut kokeita, tehnyt töihin liittyviä suunnittelu- ja viestintähommia, lukenut ja kuunnellut kirjoja, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa, kuunnellut Agipodi-podcastia, laulanut, kuunnellut musiikkia, katsonut muutaman sarjan Areenasta, viesteillyt ja jutellut ihmisten kanssa ja katsonut kisalivestreamiä. Niin ja rapsutellut koiria. Paljon. Muutaman muun sairaslomalaisen kanssa olen viesteillyt. He ovat kertoneet, että aika ei meinaa kulua millään. Ei minulla ole ollut ajanviettopulmia. On tullut luettua ja kuunneltua jo monta kirjaa. Teemu on pyörittänyt arkea ja lenkittänyt koiria. Tänäänkin yksitoista kilometriä. Toki Teemu on myös treenannut Pullan kanssa. Ja Flaksikin on päässyt tekemään mummojumppaa hallille.
Kiitollinen, onnellinen ja kyllä, kipeäkin, olo. Tekonivel on laitettu onnistuneesti polveen, mutta prosessi ei ollut ihan niin yksinkertainen ja suoraviivainen, kuin kuvittelin. Minua ei leikattu suunnitellusti tiistaina, koska sairaalan vuodeosasto oli täynnä, ja tekonivelleikkauksen jälkeen ei luvattu kotiutumista saman vuorokauden puolella. Siinä vaiheessa kun minua heräteltiin esilääkityksestä kotiinlähtöä valmistelemaan leikkauksetta, oli pettymys valtava. En ollut uskoa, että noinkin voi käydä. Elämä opettaa, että koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa, kenelle tahansa. Onnekseni sain keskustella lääkärin kanssa, joka keskustelumme päätteeksi sai taiottua leikkausajan torstaille. Viikko sitten torstaina, toivoa täynnä, kurvasimme taas leikoon. Ja tällä kertaa onnisti. Minulle asennettiin onnistuneesti varaosat polveen päiväkirurgisena operaationa. Niin kiitollinen olen asian mahdollistaneelle ja ilmeisen onnistuneesti polveni operoineelle lääkärille. Viimeisin viikko on siis kulunut lähinnä sängyssä pötkötellen. Flaksi ja Pulla ovat seurana. Roopen mielestä olin niin epäilyttävä alkuun, että poika pysyi kokonaan toisessa huoneessa.
Toipuminen on lähtenyt käyntiin hyvin. Huonovointisuutta on ollut vain tänään lääkkeiden vaihtoon ja lääkemäärän alasajoon liittyen. Lääkitys on ollut niin vahva, että sillä kivut ovat pysyneet hyvin kurissa. Kipua tuottaa toki jumpat, joita olen tehnyt ihan alusta saakka sinnikkäästi, ettei polvi pääse vain jäykistymään. Jumpan määrän hakeminen on vielä hieman kesken, mikä on liikaa ja mikä sopivasti. Päivät ovat kuluneet etähommia tehden (kokeiden korjausta, suunnitteluhommia), kirjoja lukien ja kuunnellen, hengitellen, torkkuen ja jumpaten.
Teemu on hoitanut huushollin kaikki työt ja koirat töidensä lisäksi. Ja käynyt vielä Pulla Piikitan kanssa treeneissä. Pulla on niin hieno!
Pulla on rauhallinen, keskittyvä ja asiastaan innostunut treenaaja. Erityisen mukavalta tuntuu kuulemma treenata rauhallisen koiran kanssa, joka ei hauku ja remmellä kokoajan treenatessaan. Flaksi alkaa olla jo kunnossa, ja tikit on poistettu viikko sitten. Mummeli pääsee pikkuhiljaa jumppaamaan ja mielenvirkistyshallikäynneille.
Toissapäivänä tuli jo seitsemän vuotta siitä, kun Fanni lähti sateenkaarisillalle kirmailemaan. Vain yksi voi olla ensimmäinen! Fanni kulkee edelleen mukana keskusteluissa ja saa ihmiset nauramaan, kun Pikku Akan tempauksia muistellaan.
