sunnuntai 29. joulukuuta 2024

Mestari Flaksin vuosi 2024 - kun oli momentumii!

Tammikuun alussa toivottelimme tervetulleeksi merkityksellisten hetkien vuotta 2024. Sellainen tämä vuosi on toden totta ollut! Näillä kysymyksillä on menty eteenpäin päätöksen teossa: Onko se merkityksellistä? Onko se kaiken arvoista? Hykerryttääkö se?

Tammikuussa Flaksi toipui hampaidenputsauksesta. Paluu kisakentille tehtiin helmikuussa ja oman seuran kierroskisojen jälkeen tiimi kisaili mm. triplanollan Lohjalla. Maajoukkuekarsintojen ensimmäisessä osakilpailussa Vantaalla avattiin pistesaldo ja team Flaksi oli kokonaistuloksissa viides.

Maaliskuussa Flaksi nappasi uuden tittelin alettuaan halliSM-kisoissa Suomen mestariksi. Huhtikuussa Flaksista tuli täyden kympin tyttö ja synttärilahjaksi neito sai vuoden 2023 agilitykromfohrländer-tittelin.

Toukokuussa team Flaksi nappasi toisista maajoukkuekarsinnoista nipin napin yhteistulosten neljännen sijan ja pokkasi paikan MM-kisoihin joukkuekoirakoksi, EO-kisoihin ja PM-kisoihin. Päätimme heti vastaanottaa paikat MM- ja PM-kisoihin, mutta jätimme EO-kisat Englannissa väliin. Onneksi nekin karkelot on koettu Flaksin kanssa vuonna 2023 Tanskassa. Maajoukkuepaikan lisäksi toukokuussa pokattiin Uudenmaan kennelpiirin piirinmestaruus ja joukkuehopeamitali.

Kesäkuussa mm. leireiltiin Jennan ja Jannen hulvattoman hauskoissa treeneissä Tammisaaressa. Ohjaajan etureisi kiukutteli kesäkuussa huolella, ja mm. Agifestit jäivät tynkäkisoiksi meidän kaksikon kohdalla. Joukkuekisassa käytiin kuitenkin juoksemassa Fluffy and Furry Care Bears -joukkueessa sijoittuen joukkuekisan toisiksi.

 Heinäkuussa teimme kultaisen Guld Agility -reissun Kalmariin. Flaksi nappasi Ruotsin hyppyvalion arvoon oikeuttavan sertin.  Heinäkuussa ohjaaja loukkasi kotipihassa nilkkansa ja siitä alkoi vimmattu pikakuntoutus ennen maajoukkuematkoja. 

Elokuussa ohjaaja kirmasi nilkka teipattuna ja tuettuna Tanskassa PM-kisoissa Flaksin kanssa 3/6 nollarataa. Radoilla nähtiin meidän tiimin timanttista osaamista, mutta myös valitettavia pikkuvirheitä. Tiimi pääsi juoksemaan finaaliradalle, joka on aina osavoitto! SM-kisoissa Valkeakoskella finaalipaikka ei auennut tänäkään vuonna. Etkokisojen hyppyradalla mummo oli kuitenkin 1./134. Se oli hienosti se tiukan kisarupeaman päätteeksi. 

Syyskuussa podettiin flunssaa, levättiin ja treenattiin mm. JAU:n Sannin valkkuryhmän treeneissä ja maajoukkueleirillä. Lokakuussa oli hieno MM-kisaretki Belgiaan. Nyt on koettu kaikenlaiset agilityn arvokisat. Flaksi kulki jutalla kovaa ja ohjaajalla meinasi olla hieman haasteita pysyä teipatun nilkkansa kanssa kyydissä mukana. Ei siis tiimin ihan lennokkainta menoa, mutta upeaa taistelua ja yleisölle jännitystä! Suomen medit olivat hienosti hyppyradan toisia Ollin ja Cromin, Marian ja Daimin ja Emilian ja Lixin upeilla nollaradoilla. Team Flaksi hylkääntyi radan loppumetreillä. Kokonaistuloksissa Suomen medit olivat upeasti neljänsiä. Upea saavutus, mutta aivan varmasti mitalikin olisi maistunut!

Marraskuussa kisattiin joka viikonloppu, kun yritettiin kerätä ensi vuoden SM-nollia. Vain irtonollia irtosi. Joulukuussa meidän tiimin vuoden viimeisistä kisoista irtosi lopulta se tuplakin, joten nyt olisi tulokset kasassa ensi elokuulle. Katsotaan, vieläkö mummo tavoittelee viimeisen kerran sitä SM-kisojen finaaliratapaikkaa, joka on vielä saavuttamatta. Toivottavasti!

Flaksin agilityvuosi 2024 piti sisällään onnistumisia ja epäonnistumisia ja osittaisia tavoitteiden saavuttamisia tuloksilla mitattuna. Kun tulokset unohdetaan ja keskitytään olennaiseen,  oli vuosi 2024 täyden kympin arvoinen ja tarjosi monia hienoja harrastushetkiä ja ennen kaikkea merkityksellisiä retkiä meidän once in a lifetime -koiran kanssa. Maailman upein Flaksi! Hetkiä tulee ja menee. Merkityksellisimmistä tulee loppuiän muistoja. Ilmassa lievää haikeutta menneestä ja innokkuutta tulevasta. Tulevia harrastushetkiä katsotaan päivä kerrallaan. Toistaiseksi Flaksi on ikäisekseen erinomaisessa kunnossa. Tällä hetkellä vaikuttaa siis siltä, että Team Flaksia nähdään vielä vuoden 2025 puolella treeni- ja kisakentillä. Joulukuussa 2025 Flaksi on kuitenkin varmuudella jo ansaitulla eläkkeellä. Sitä ennen, hetki kerrallaan, jokaisesta mahdollisuudesta iloiten ja nauttien!

Kuvat MM-kisoista: Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi











sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Joululoman aloitukseksi tuplanolla

 Oman seuran kisoissa viime viikonloppuna jäi tuplanolla haaveeksi. Suomalaisen Jarilla oli omien sanojensa mukaan jäänyt nollia varastoon ja tullut käytettyä jo niin paljon ratametrejä, että hän oli kaikkien yllätykseksi suunnitellut vain 16 esteen mittaiset helpohkot radat. Nollia tulikin mukavan paljon. Ei toki heti kärkeen meidän tiimille, joka sortui kahdella ensimmäisellä radalla pikkuvirheisiin. Kisoihin meno olikin hieman jännä - ennen kisoja huomasin luottopakkimme Känkky-caddyn kärsivän jonkun sortin ongelmista moottorin varoitusvalon palaessa ja kulun ollessa tahmeaa. Eihän siinä, pikaisella googlailulla yhteiskäyttöauto vuokralle ja taksilla sitä hakemaan, jotta viimeinen työviikko ennen joulua oli mahdollinen - eli kulku töihin turvattu. Nippa nappa ehdittiin vuokra-Nissanilla kisoihinkin. Viimeiseltä radalta team Flaksi nappasi kuitenkin voiton oman seuran kisoissa.

Vuokra-Nissan kuljetti meidät eilen Ojankoonkin HAUn kisoihin. Sieltä ensimmäiseltä Esa Muotkan aamuherätyshyppyradalta tulos 5 (rima) nopeimmalla ajalla. Hieno rata oli, rimasta viis! 

Ville Liukan agiradalla Flaksi ei malttanut pujotella keppejä loppuun asti.

Esan toiselta hyppäriltä tiimi sai nollan, vaikka yhden hypyn tahmailussa aikaa paloikin. Nolla mikä nolla, sij. 4. 
Tuplanollailoksi pitkä kisapäivä muuttui Teemun ja Flaksin voitettua Villen toisen agiradan. Mummo kaasutteli 5.96 m/s etenemällä radalla. Aikamoinen mimmi! Nyt on siis tulokset kasassa ensi elokuun SM-kisoja silmällä pitäen. Aika näyttää, kirmaako mummo siellä nuorempien rinnalla. Toivottavasti!



Nyt olemme laskeutuneet joululoman viettoon kotiin. Vuokra-auto on palautettu ja Känkky odottaa edelleen osaa korjaamolla. Pieni toivonkipinä on kuitenkin siitä, että oma auto tulee vielä tämän vuoden puolella kuntoon. Kaunis luminen maisema alkaa olla muisto vain. Vettä sataa ja joka puolella on todella jäistä ja liukasta. On siis ollut hyvää aikaa taikoa joulua sisätiloissa. Teemu on leiponut. Minä olen keskittynyt siivoamiseen ja koristeluihin.





Iloista joulumieltä ja levollista oloa! 

sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Vielä viikko

 Viisi päivää töitä ennen parin viikon hengähdystaukoa. Puuh. Ja huh. Tulee tauko tarpeeseen. Tuntuu kivalta ajatukselta, että saa luoda omat aikataulunsa ja tekemisensä taas hetken ajan. 

Maanantain treeneistä ei tällä kertaa ole lainkaan videotodisteita, koska kety oli hammaslääkärissä treenien aikaan. Muuten viikko onkin vierähtänyt arviointien parissa puurtaen. Eilen Teemu oli oman seuran kisatalkoissa kuuluttajana. Tänä iltana menemme kisaamaan oman seuran kisoihin kolmen radan verran. Viikon päästä lauantaina on vielä yhdet kisat Ojangossa ennen joulua. Viikkoon mahtuu myös sekä Sannin että Jennan treenit, eli kevyemmän viikon jälkeen onkin luvassa taas tiukempi agilityviikko. Tällä viikolla sekä ohjaaja että koira kävivät Jossun/Ketterä Kettu luona hoidossa. Hyvässä kunnossa ja rentoina siis molemmat tänään radalle!

Joulutunnelma alkaa hiipiä tupaan ja mieleen. Sitä käytiin hakemassa perjantaiselta extempore Loviisan retkeltäkin Malmgårdin kartanopuodin herkkujen muodossa.







lauantai 7. joulukuuta 2024

Tuplanollan metsästys jatkukoon

 

Tai yksittäisen. Nyt napsahti toinen viikonloppu putkeen nollitta. Hyvää menoa pikkuvirheillä ja yksi vähän enemmän sattumuksia sisältänyt rata siis tänään  Lahdessa. Ensimmäisellä Arto Laitisen hyppärillä Flaksi jätti viimeisen keppivälin pujottelematta muuten upealla radalla. Toinen hyppäri hajoili enemmän. Ohjaaja lähti rohkeasti kokeilemaan leijeröintiohjausta, mutta se kosahti rytmiongelmaan. Esa Muotkan agiradoilla onnistui puomit ja keinut, mutta ekalla agiradalla Flaksi nappasi yhden hypyn väärin päin ja toisella agiradalla tuloksena kieltovitonen. Kokeillaan siis taas ensi viikonloppuna oman seuran kisoissa kotihallilla. 







Kisat jäivät tämän viikon agilitailuiksi. Muuta ei tehtykään. Lenkkeilty on kyllä, ja jumpattu. Ja yritetty pakoilla flunssaa. Melkein onnistuttukin. Itsenäisyyspäivää vietettiin valmiissa pöydässä Nurmaalla, lämmin kiitos!
















sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Eihän se siitä

 Ei pysynyt lumi maassa eikä saatu tuplanollaa Hyvinkäältä. Jatkamme metsästystä Lahdessa tulevana lauantaina. ;)

Viikko on ollut agilityn täytteinen. Maanantaina oli Sannin valkkuryhmän treenit, torstaina puolestaan Jennan ison kentän treenit. Ensi viikolla on syytä ottaa kevyemmin. Hienosti kulki Team Flaksilla sekä Sannin että Jennan treeneissä. Torstain treeneihin en päässyt töiden takia mukaan, mutta video sai lähes tipan linssiin. On se Flaksi vaan taitava! Jennan mukaan rata oli nelosluokan rata. ;)


Hyvinkäälle Mona Liljegren oli taikonut neljä mukavaa rataa. Tällä kertaa meidän tiimille tuli kuitenkin huolimattomuusvirheitä, pikkuviboja ja unohtipa ohjaaja viimeisellä radalla radankin. Hups. Paras tulos oli puomivitonen. Parasta oli neljä hyvää lähtöä, kaksi onnistunutta keinua, yksi puomi ja ohjaajan ja koiran hyvä liike. 




Mörönpyllykelistä, vesisateesta, kurasta ja harmaudesta huolimatta vietetään ensimmäistä adventtia. 





Käytiin oikein joulumyyjäisissäkin Sälinkään kartanolla. Vaatimattomat oli myyjäiset, mutta mukaan tarttui pari lyhdettä linnuille ja ruisleipä. 

Kohti lyhyempää työviikkoa ja joulua. Askel kerrallaan.