Kesäloma lähestyy ja tekee mieli tehdä kovasti to do -listaa kesälle. Erityisen mukavaa olisi tietysti suunnitella kaikkia pieniä retkiä suuntaan jos toiseen. Fakta on kuitenkin se, että kotosalla on niin paljon rästihommia pihatöistä sisätilojen putsaukseen, että on parempi malttaa mielensä kalenterin täyttämisen ja liian tiukkojen suunnitelmien suhteen. Rahaa pitää myös säästää Norjan PM-reissua varten. Yritetään siis ottaa asia ja hetki kerrallaan, vaikka se vaikealta minusta tuntuukin, kun tekisi mieli ennakoida ja suunnitella kivaa kesäpuuhaa. Jostain syystä kaikki kotityöt eivät saa samaa intoa nostatettua. Luontaisen laiska luonne siis. ;) Kun tähän vielä lisää sen, että on tekemisissään hitaanlainen, on todellakin syytä jättää suurin osa viikoista niille kotihommille. 😛 Oman aikansa ottaa tietenkin koiratouhut. Flaksilla on oma mummon lihashuolto-ohjelmansa, joka määrittää osaltaan arkea. Näillä mennään elokuulle ja Flaksin agilityeläkkeeseen asti. Ja Pulla Piikitta taas aloittelee opiskelu-uraansa. Peris pyörii eläkeläisenä tyttöjen mukana.
Viikkoon mahtui sellainen iloinen asia, kun Pullan viimeisen kulmahampaan irtoaminen kotikonstein. Pulla vei meidät juhlakahville.
Perjantaina Pulla oli jälleen Petra Malinin treeneissä Lohjalla. Tällä kertaa tehtiin ensimmäistä oikeaa agilityestettä putkea. Pienen alkuhämmennyksen ja epäröinnin jälkeen Pulla oli oikein pätevä.
Aivan parasta Pullan mielestä oli kuitenkin treenien päätteeksi Pitko-veljen kanssa painiminen.
Lauantaina suuntasimme uudestaan Lohjalle. Tällä kertaa hommiin pääsi Flaksi. Mona Liljegren oli laatinut oikein mukavia haasteita LÄGIn kisoihin. Ensimmäisellä radalla Flaksilla hirtti kaasu kiinni keinun kohdalla ja uusinnasta seurasi tietenkin hylkäys. Muuten hyvä rata!
Toisella radalla Flaksi olisi tarvinnut vielä suurempaa jarrutusta ettei olisi painanut väärälle esteelle eli toiseen putkeen putkesta. Teemu yritti pyytää takaakiertoa, mutta se onnistui hienosti vasta toisella yrityksellä. Hylätty rata siis siitäkin.
Viimeisen radan lähtö mietitytti hieman etukäteen, kun siinä piti pysyä paikallaan, jotta ohjaaja ehti asemiin. Flaksihan pysyi ja teki kaiken muunkin oikein hienosti. Radalta siis nolla, sij. 2. Iina ja kelpie Tilly pinkoivat puoli sekuntia kovempaa voittaen radan. Flaksin etenemä oli 5,56 m/s ja Tillyn 5,63 m/s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti