sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Eihän se siitä

 Ei pysynyt lumi maassa eikä saatu tuplanollaa Hyvinkäältä. Jatkamme metsästystä Lahdessa tulevana lauantaina. ;)

Viikko on ollut agilityn täytteinen. Maanantaina oli Sannin valkkuryhmän treenit, torstaina puolestaan Jennan ison kentän treenit. Ensi viikolla on syytä ottaa kevyemmin. Hienosti kulki Team Flaksilla sekä Sannin että Jennan treeneissä. Torstain treeneihin en päässyt töiden takia mukaan, mutta video sai lähes tipan linssiin. On se Flaksi vaan taitava! Jennan mukaan rata oli nelosluokan rata. ;)


Hyvinkäälle Mona Liljegren oli taikonut neljä mukavaa rataa. Tällä kertaa meidän tiimille tuli kuitenkin huolimattomuusvirheitä, pikkuviboja ja unohtipa ohjaaja viimeisellä radalla radankin. Hups. Paras tulos oli puomivitonen. Parasta oli neljä hyvää lähtöä, kaksi onnistunutta keinua, yksi puomi ja ohjaajan ja koiran hyvä liike. 




Mörönpyllykelistä, vesisateesta, kurasta ja harmaudesta huolimatta vietetään ensimmäistä adventtia. 





Käytiin oikein joulumyyjäisissäkin Sälinkään kartanolla. Vaatimattomat oli myyjäiset, mutta mukaan tarttui pari lyhdettä linnuille ja ruisleipä. 

Kohti lyhyempää työviikkoa ja joulua. Askel kerrallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti