sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Se on täällä taas -lumi

 







Kaunista, puhdasta, valoisaa, valkoista. Samalla kuitenkin lisätöitä ja hieman haasteita liikkumiseen. Metsään ei ole uskaltanut joka päivä mennä, koska pelkona on puiden kaatuminen niskaan. Toisaalta taas tien varressa ei ole voinut huoletta kävellä, kun autot eivät ole pystyneet kunnolla väistämään sohjossa. Kun keli tasaantui ja aurat ehtivät hoitaa työnsä, oli perjantainen lenkki upeassa säässä ja kauniissa lumisessa maisemassa aivan ihana ja rauhoittava aloitus viikonlopulle.

Lauantaipäivä vierähti Itä-Helsingin Agilityurheilijoiden kisoissa. Miia Kallio oli saanut suunniteltua mukavat radat hieman haastavan muotoiseen halliin. Medejä olikin peräti nelisenkymmentä paikalla. Oli mukava nähdä tuttuja. Teemu ja Flaksi tekivät jälleen hienoa yhteistyötä. Hyppyradalla aloitettiin ja siltä nolla kakkossijalla. Chip ja Petra pinkoivat jälleen inasen kovempaa. Palkintopussukan Apteekkituotteet ilahduttivat ketyä. Agilityradalla Flaksi pudotti riman, eikä askelmerkit osuneet puomille oikein. Tulos 10, jätti haaveillun tuplanollan edelleen haaveeksi. Flaksi siis varmisti pääsevänsä kisoihin myös ensi viikonloppuna. Viimeinen rata olisi ollut nolla, jos ohjaaja olisi hyväksynyt keinun  tuomarin tapaan. ;) Kuski piti kuitenkin hienosti kriteereistä kiinni ja palautti Flaksin keinulle, jolta mummeli poistui luvatta. Ekalla agilityradalla toimi keinu, toisella puomi. Keskimäärin siis ihan kivasti! Ekalla agiradalla tuli töksy poikkariin, mutta toisella poikkaritkin napsuivat taas nätisti ja tiukalla linjalla. Ensi viikonloppuna kokeillaan uudestaan Hyvinkäällä. 



Kotimatkalla pyörähdettiin Honkatorin sushibuffetin kautta hakien herkkuja kotiin. Kauniisti laitettua ja niin hyvää! 


Sääennuste vaikuttaisi lupaavalta. Pientä pakkasta on luvattu ensi viikollekin. Jospa saisimme nauttia tästä kauniista maisemasta edelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti