Unohtumaton retki on takana!

 Huomenna palaamme arkeen ja työn ääreen pariksi päiväksi ennen syyslomaa. Nyt on koettu kaikenlaiset agilityn arvokisat, kun Flaksi ja Teemu pääsivät starttaamaan joukkuekoirakkona AWC 2024 agilityn maailmanmestaruuskisoissa Belgiassa. Koska Flaksi ei lennä, tuli ajeltua autolla 4084 kilometriä. Jokainen kilometri oli sen arvoinen! Retkemme alkoi syyskuun viimeisenä lauantaina, jolloin ajelimme ensin Heinolan Heilan parkkiin viemään Roopen iskälle ja äidille. Heilan lounas oli maittava. Sieltä jatkoimme kahville Forssaan. Ja Forssasta Turkuun, josta menimme viikkarilla yli Tukholmaan. Sunnuntaina ajelimme tutun reitin Tanskan Roskildeen, jossa majoituimme Scandic Roskildessa yhden yön. Siitä sitten Saksan ja Alankomaiden läpi Belgian Breehen.

Tämän kuvan nappasin kotipihasta juuri ennen lähtöä.

Tässä ollaan Forssassa.

Ja sitten perinteinen linnanneito puistossa linnan edessä kuva ennen laivaan menoa.

Tukholmassa tavaksemme on tullut pysähtyä aina tässä samassa satamaa lähellä olevassa puistossa, jonka olemme nimenneet Villen kakkapuistoksi ensimmäisen Tanskan reissumme jälkimainingeissa. Terkkuja Eevalle ja Villelle!

Brahehus on sopivassa kohtaa pysähdyspaikaksi kun on matkalla Tanskaan. Niinpä kävimme siellä taas mennen tullen.

Roskildessa ehdimme vielä nähdä katedraalin valoisalla.

Matka Saksan läpi sujui jopa odotettua kivuttomammin. Liikennettä oli toki paljon, mutta homma toimi selkeästi, vaikka vauhdit olivatkin kovia. Illalla kuskille maistui kyllä belgialainen  olut. Ingredi -hotellimme ravintola oli oikein kelpo. Hotelli oli muutenkin mukava, ja huone ihanan iso. 

Kisapaikalle menimme tiistaina heti aamusta eläinlääkärin tarkastukseen. Se sujui hyvin. Se yllätti, että katsomosta oli varattu jo suurin osa paikoista. Äkkiä sitten yritin saada Suomi-katsomoa pystyyn. Sain muutamia, mutta sitäkin parempia paikkoja. 

Kisapaikka toimi upeasti kisailijan näkökulmasta. Parkkipaikat riittivät. Kisaajille oli rauhoitettu hienosti tilaa ja halliin sisään pääsi kätevästi parkkipaikalta. Ruokaa oli tarjolla ostettavaksi monenlaista. Yleisössä olleelle ketylle tulikin sitten hieman enemmän askelia, kun kiersin koko hallia. Eipä tuo haitannut. Kisapaikan ympäristössä oli mahtavan paljon lenkkipolkuja metsässä. 

Tiistai-iltana oli kisojen avajaiset. Flaksikin oli niissä mukana. Hieman oli malttamaton, mutta hyvin meni. Keskiviikkona päästiin tosi toimiin. Ketyllä meinasi tulla roska silmään, kun tiimi starttasi ensimmäistä kertaa tuolle vihreälle matolle. Yksi unelma ja tavoite oli saavutettu!

Teemun ja Flaksin hyppäri lähti hienosti käyntiin. Flaksi kulki Jutalla kovaa ja rimat pysyivät hyvin ylhäällä. Hylkäys tuli neljänneksi viimeisellä esteellä, kun Flaksi ei lähtenyt takaakiertoon ohjauksen ollessa hieman myöhässä.  Tässä sama rata minun kuvaamanani, Kertun kuvaamana toisesta suunnasta ja Tiinan avulla striimistä selostettuna.

Suomella oli kova medijoukkue, Emilia ja bordercollie Lix, Olli ja  sheltti Cromi ja Maria ja cockeri Daim Teemun ja Flaksin lisäksi. Kolme muuta koirakkoa takoivat kovia nollia, ja Suomen medit olivat upeasti hyppyradalla hopealla. Kisaturnee oli hienoa aloittaa palkintopallilta, vaikka toki oma hylly harmitti, vaikkei sillä lopputuloksen kannalta joukkuekisassa väliä ollutkaan.

Belgiaan emme juurikaan ehtineet tutustua. Ihan vähän käveltiin hotellin ympäristössä Breessä. Muuten vietimme aamusta iltaan kisapaikalla  hevosurheilukeskus Sentower parkissa. Se oli sellaista hallil eka, hallil vika meininkiä. Ketyllä kului antihistamiinia, koska hevospölyä oli paikassa tietysti paljon.

Torstaina medijoukkue starttasi sitten toiseksi viimeisenä radalle MM-mitalitaistoon. Teemu kertoi tippuneensa kovaa kyytiä kirmanneen Flaksin kyydistä jo esteellä numero viisi. 😂 Radasta tuli siis taistelu, mutta hienosti Teemu kyllä taisteli. Flaksi otti valitettavasti kuitenkin puomilta vitosen, vaikka näytti juoksevan sen hyvin. Venytys taisi siis osua väärään kohtaan. Jäi sitten MM-hopea puolen tassun mitan päähän, kun Maria ja Daim ja Olli ja Cromi tekivät nollat ja Emilia ja Lix valitettavasti hyllyttivät. Niin lähellä, niin kaukana.

Hetkeen radan jälkeen mekään emme tienneet mistä vitonen tuli, aivan niin kuin eivät striimin selostajatkaan. Puomivitonen sen kuitenkin täytyy hidastuksen perusteella olla. Ohjaaja osasi kuitenkin iloita hyvästä taistelusta ja kommentoi kisarupeamaa näin:

"No huh mää vaan sanon! Olipa siis uskomattoman upeaa olla osana meidän upeaa meditiimiä! Kiitos Olli, Maria, Emilia ja koko Suomen ihana joukkue. En tiedä, saanko koskaan kokea vastaavaa, joten mahtava fiilis. Suunnitelmassani kiidin rataa lailla tuulispään ja kaikki sujui sujuvasti. Toteutus ei ihan vastannut mielikuvaa suorituksesta. Ensimmäiset 5 estettä sujuivat suunnitelman mukaan, mutta sitten ukkoa vietiin. Kai se on meidän kohtalo, että tulee tätä ylimääräistä jännitystä. Ihan pikkasen vähempi jännitys riittäisi kylläkin. Mutta olen iloinen ja tyytyväinen, että taistelin loppuun asti ja hyvillä mielin poistuin areenalta rakkaan karvaystäväni kanssa. Flaksi on ihan mieletön! Kiitos rakas kety ja kaikki valmentajat ja lihashuoltojoukot sekä seura ja seuratoverit, jotka ovat meitä auttaneet saavuttamaan tavoitteemme. Ihan ei mennyt maaliin asti, mutta mitäpä siitä. Se on joko tai- hommaa tämä. Ei sitä nyt ihan jokaisella ole joukkuekisan nelostilaa MM-kisoista. Siitä iloitsen!!"

Suomen medit saivat siis joukkuekisasta MM 4. tilan. Se on hienosti se! Paras suomalainen oli Iida Helkan kanssa mineissä, yksilöpronssi on kova juttu! Onnittelut! Suomi jäi tällä(kin) kertaa ilman muita mitaleja. Minit olivat kyllä myös mitalissa kiinni joukkuehyppärin voitollaan. Ja hienoja suomalaissuorituksia nähtiin radoilla. Se vaan kuuluu lajin luonteeseen, ettei onnistumisia mitata ainoastaan mitaleilla.

Flaksi otti reissussa rennosti, kun ei ollut radalla. Ihan paras reissukoira!

Kotimatkaan lisäjännitystä toi lähdön hetkellä syttynyt auton moottorin varoitusvalo. Onneksi selvisimme hehkutustulpan vaihdolla Alankomaissa. Kolmas korjaamo toden sanoi. Saksan motarilla sain pariin kertaan tehdä äkkipysähdyksen sadankolmenkympin vauhdista. Tuli testattua eukon hoksottimet. Selvittiin onneksi ilman rytinöitä. Tanskassa matkan varrelle osui vielä yksi yllättäen kiinni ollut silta, mutta selvisimme siitäkin odottelulla. Roskildessa nukuimme jälleen Scandicissa ja tiistaina ajelimme Tukholmaan. Tänä aamuna olimme Turussa ja Ropsukin on haettu jo takaisin Nummisiin. Kotiin oli mukava palata hienon reissun jälkeen!

Unelmia kannattaa tavoitella. Periksi ei kannata antaa. Reissut tuovat ikimuistoisia kokemuksia. Vuosi 2024 on todellakin ollut merkityksellisten hetkien vuosi! Lämmin kiitos kaikille siihen tavalla tai toisella osallisille! Tätä on onni. 💛