Töitä on jäljellä yksitoista päivää ja katseet on jo kovasti suunnattuina tulevaan kesälomaan. Pulla Piikitan ensimmäiset kisailmot on tehty Yöttömän yön kisoihin. Pulla tulee kisaikään 18 kk 1 päivä 6.6. Jännää! Hyppyradoille laitettiin ilmot, agilityradat eivät vielä tässä kohtaa ole ajankohtaisia.
Kuluneen viikon aikana Pulla pääsi helatorstaina ensimmäistä kertaa Ikitempo/Maijun treeneihin. Olipas kertakaikkisen mukavaa ja hienoja onnistumisia pienissä pätkissä! Muuten viikko on kulunutkin lähinnä tietokoneella istuessa ja kokeita korjatessa. Pikku hiljaa alkaa kuitenkin töiden osalta onneksi helpottamaan.
Eilen kävimme Janakkalassa epiksissä kahden mölliradan verran. Ekalla kierroksella Pulla tuli yhdestä hypystä ohi, mutta toisella kierroksella neito juoksi radan voitokkaasti. Etenemäksi kuuluttivat 7.78 m/s, joka meitä hieman nauratti. Rata oli toki hyvin suoraviivainen, mutta olisiko kuitenkin laskettu etenemä väärin. Kepit eivät kuuluneet rataan, vaan niitä treenattiin suorituksen päätteeksi.
Kotimatkalla pysähdyimme Nurmijärvellä Nukarinkoskella. Se olikin hieno retkikohde. Ihmettelimme vain, miten emme ole siellä ennen käyneet, kun sijaitsee kuitenkin niin lähellä.Tuomentuoksu oli huumaava!

















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti