Viimeinen lomaviikko on pitänyt sisällään kavereiden kanssa kahvittelua, Teemun osalta ahkeraa mustikan keräämistä ja minun osaltani kerättyjen marjojen siivoamista ja pakastamista, agilitya (tiistaina kisat Kirkkonummella ja tänään Kotkassa), Pullan treenejä, Roopea lukuun ottamatta koko orkesterin kehonhuoltoa, lämmössä lepäilyä, pihahommia, kukkien ihailua ja sääilmiöiden ihmettelyä.
Oman pihan kukkaloisto ilahduttaa.
Teemu ja Flaksi kävivät tiistaina kahdestaan Kirkkonummen kisoissa, joten videomateriaalia ei tällä kertaa ole. Radat olivat pitäneet sisällään takaakierroissa tökkimistä, mutta siitä huolimatta kaksikko varmisti SM-kisoihin osallistumisen tekemällä vielä tuplanollan (sij. 2. ja 5.). Yksi tupla oli jo aiemminkin plakkarissa, joten tämän varassa SM-kisailmo ei kuitenkaan ollut. Kotkan kisoissa tänään olimme koko orkesterilla. Ensimmäinen rata meni ihan lämmittelyksi, mutta sitten alkoi kulkemaan. Flaksi teki kaksi rimavitosta ja voittonollan Anders Virtasen radoilla. Palkintolelu oli erityisen mieluinen.
Kisojen jälkeen kävimme Parikassa ukin ja mummon haudalla ja jo perinteeksi muodostuneella Katariinanpuisto - Sapokka -kävelyllä. Kotka on kaunis!
Flaksin kisauran tulevat kisat mahtuvat yhden käden sormiin. Vielä on yksi PM-reissu edessä, SM-kisat ja oman seuran kisat. Sitten katsellaan, josko Pulla astuisi kasvaessaan Flaksin saappaisiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti