sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Olipahan vatsatauti

 Onneksi vatsatauti iski vain ketyyn, ei Teemuun eikä koiriin. Mutta olipahan kokemus. Toivottavasti tätä sorttia ei tarvitse kokea hetkeen uudestaan. Keskiviikosta saakka kety on ollut pois pelistä, nyt alkaa onneksi elämä voittaa. 

Koirat ovat lenkkeilleet Teemun kanssa. Flaksi ja Teemu olivat eilen kahdestaan kisoissa Janakkalassa MM-kisatuomarin radoilla. Hyppärillä Flaksi oli kamalilla kierroksilla, kaatoi yhden hypyn kokonaan eikä lähtenyt poispäinkäännökseen. Ensimmäiseltä agiradalta tuli hieno nolla, jolla kaksikko oli toinen. Toisella agiradalla mentiin kahden suoran putken kautta umpikulmaan kepeille, ja vauhdin huumassa Flaksi ei saanut taittumaan itseään oikeaan väliin. Siitä siis vitonen. Hyvät puomit, hyvät keinut. hyvää menoa. Huomenna Flaksilla onkin huoltopäivä Jossun/Ketterä Kettu luona. Valkkutreenit jäävät siis tulevalta viikolta väliin. Pitänee käydä omatoimitreeneissä. Ensi viikonloppuna on luvassa Lohjan kisoissa Steffin ratoja. Hauskaa! Iloa viikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti