sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Onnensirpaleita ja arpajaisvoittoja

 Ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin väliin.  Tämän viikon huonot ovat olleet ajoittainen ikävä sää uusine lumi- ja räntäpyryineen, ikävästi puutuva ja kramppaileva oikea puoli kehosta (oikean käden kantoside aiheuttaa jumia muuallekin) ja lauantaiaamun shokkiherätys astiakaapin hyllyn kipatessa, kun astianpesukoneen tyhjennys oli käynnissä. Aika monesta lasista pääsimme eroon, ja sirpaleita oli paljon ja joka paikassa - niitä sinkosi rappusia pitkin alakertaan asti. Niin paljon sirpaleita saatiin aikaan, että nyt on varmasti kasapäin onnea luvassa! Jäi meille vielä vähän juomalaseja ehjäksikin, ja kukaan ei onneksi saanut haavoja tai muita vammoja rytinässä. Flaksinkin kerkesin pysäyttää ajoissa, vaikka neiti olikin tomerasti marssimassa katsomaan mitä tapahtui.


Viikon hyvät asiat liittyvät mukaviin agilitytreeneihin, kirjan lukemisiin, aurinkoisessa säässä ulkoiluun, kukkiin ja hyvään ruokaan. Niin, toistan itseäni. Sellaisia ne meidän perusviikot on. Minä olen kotona (koska sairasloma), Teemu käy töissä ja treeneissä. Yhdessä ulkoillaan ja hengaillaan  - koirat on mukana kaikessa.  Viikonloppuisin tehdään ruokaa viikon tarpeiksi. Tänään keittiössä valmistui Teemun leipomana pullaa ja viikon ruokana on erilaisia palleroita masalakastikkeella - kasviskoftia, kikhernepalleroita ja itämaisia kalapalleroita. Lauantaiherkkuna söimme hernevohveleita - resepti pääsi jatkokäyttöön! Erityisiä onnenpotkuja viikkoon osui myös kahden arpajaispalkinnon muodossa. Osallistuin taannoin Birdlifen lintujen pihabongaukseen ja olin voittanut arvonnassa havaintovihkon. Tänään pääsimme hakemaan Pitkäsen kukkapuketit minulle ja ystävälle. Osallistuin Instagramissa puketti -arvontaan, jossa palkintona oli siis kukkakimppu itselle ja kyseiseen postaukseen tägätylle ystävälle. Pääsimme ilahduttamaan Raisaa kukilla, kun arpaonni osui kohdalle. Ja taas on viikoksi iloa pöytään.









Teemu ja Flaksi ovat käyneet 8 kilometrin rentouttavilla ravijuoksulenkeillä. Flaksi juoksee nätisti, vaikka ei kylläkään tykkää yhtään rapakeleistä eikä varsinkaan lenkin jälkeisestä pakollisesta pesusta. Neito tyytyy kohtaloonsa kuitenkin kiltisti. Siitä huolimatta odotamme kovasti kevään etenemistä ja kuivempia kelejä!

Loppuun vielä viikon treenivideot. Ensin Jennan treeneistä. Jennalla oli jälleen Flaksin tarpeisiin täydellisesti osuvat irtoamista kehittävät treenit. Edelleen ohjaajaa vilkuillaan, mutta pikkuhiljaa ollaan matkalla ohjaajafokuksesta kohti estefokusta.


Markon treeneissä taas harjoiteltiin erityisesti rytmitystä ja erilaisia ohjausvaihtoehtoja. Lyhyet kepit (kuuden sarja) toi mukavaa vaihtelua ja kevennystä koiran fysiikan kannalta treeniin. Teemu teki treeneissä jopa kaksi takaaleikkausta peräkkäin - ehkä se inhokkiohjauskin siitä vielä alkaa sujumaan ihan luonnostaan. Keskiviikko on kyllä aikamoinen setti täysine työpäivineen, koulutusvuoroineen ja omine treeneineen ja ilman kenneltyttöä.  Mutta agility on niin kivaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti