sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Niin lomalla

Mitenkäs sitä koiraihmiset aloittaa lomanvieton? No tietenkin laittamalla viikonlopun molempina aamuina kellon viideltä soimaan, että varmasti kerkeää ajoissa ensin lauantaina kisoihin ja sitten sunnuntaina Strömforssiin Marta Miilin treeneihin. HSKH:n kisoista Flaksille voittonolla hyppäriltä. Kontaktiradat eivät onnistuneet, nyt saatiin se täysin epäonnistunut pysärikeinukin, eli ei pysähtynyt ei. Korjauksessa vielä putosi kyydistä. 👀 Toisella agiradalla ei harmiksemme keinua ollutkaan, mutta siellä tuli rima, puomivitonen ja putken kielto eli tulos 15. Ekalla agiradalla puomi oli nappisuoritus. Lähdöt olivat taas vaikeita kovien kierrosten takia. Kiltteyskausi on ohi. Jokaisella radalla oli kuitenkin paljon hyvää, joten jatketaan hyvillä mielin kisaharjoituksia.

Marta Miilin treeneistä tykkäsimme. Treeneissä tehtiin muutaman esteen pätkää nopeinta suoritustapaa etsien ja samalla ohjauksia paremmaksi tuunaten. Flaksi oli sangen pätevänä, ja puomit napsahtelivat hyvillä osumilla. Ei tullut yllätyksenä, että parhaan vauhdin saa kun ohjaaja kipittää edellä sen minkä kintuistaan pääsee. Pyörittelyissä Flaksin kohdalla ohjausvalinnat eivät ole niin nokonuukaa, ajat olivat hyvin lähellä toisiaan, kunhan suoritusvihje tulee ajoissa ja ohjaaja on suorituslinjalta alta pois. Strömfors Dog Sportsin hallista tykkäämme kovasti. Hienoissa maisemissa hyvä ja toimiva halli hyvällä pohjalla!




Viimeinen viikko ennen talvilomaa meni flunssan kourissa. Olinpa jopa pari päivää kuumeessa kotona nukkumassa. Kaipasin Fannia sisarhentovalkoiseksi. Fanni oli kyllä antaumuksellinen hoitajatar. Kyllähän Flaksi ja Fridakin vieressä hetken viihtyvät, mutta kaikista koirista ei vaan ole yhtä vakavasti hoitotehtäviin suhtautumaan kun Fannista oli. ❤

Frida kävi maanantaina eläinlääkäri Anu Jämingin luona sydänultrassa. Yleistutkimuksessa Frida todettiin pirteäksi ja iloiseksi. Sydämen kuuntelussa edelleen pieni sivuääni (2/6), syke oli rauhallinen ja rytmi normaali. Hengitys normaali. Sydämen ultraäänitutkimuksessa kummallakin puolella eteis-kammioläppien vuodot ovat pysyneet samanlaisina eikä vasemman eteisen laajentuma ole edennyt, nyt jopa vähän pienempi kuin aiemmin. Supistuvuus on edelleen hyvä. Tila on hyvin hallinnassa eli ei tarvitse muuttaa lääkitystä. 

Ystävänpäivää meillä vietettiin koiraystäviä lenkittäen ja kotona herkutellen sekä illalla Voicea katsellen. Tänään ei enää lenkkeillä, koska lenkkikaverit eivät ole riittävän säänkestäviä. Illalla katsotaan kuitenkin Voicea. 



Hyvää lomaa kaikille lomalaisille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti