Toipuu ja taipuu koipi. On kyllä hetkittäin edelleen vuoristorataa turpoilun ja kipuilun kanssa, mutta silti mennään koko ajan eteenpäin, jumpat sujuvat helpommin ja lääkityksiä kevennetään asteittain. Yllättävän hyvin on mennyt kaksi viikkoa kotosalla. Yhtä Nurmaan pyörähdystä lukuun ottamatta en ole käynyt missään. Olen jumpannut, tuijotellut ikkunasta ulos, korjannut kokeita, tehnyt töihin liittyviä suunnittelu- ja viestintähommia, lukenut ja kuunnellut kirjoja, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa, kuunnellut Agipodi-podcastia, laulanut, kuunnellut musiikkia, katsonut muutaman sarjan Areenasta, viesteillyt ja jutellut ihmisten kanssa ja katsonut kisalivestreamiä. Niin ja rapsutellut koiria. Paljon. Muutaman muun sairaslomalaisen kanssa olen viesteillyt. He ovat kertoneet, että aika ei meinaa kulua millään. Ei minulla ole ollut ajanviettopulmia. On tullut luettua ja kuunneltua jo monta kirjaa. Teemu on pyörittänyt arkea ja lenkittänyt koiria. Tänäänkin yksitoista kilometriä. Toki Teemu on myös treenannut Pullan kanssa. Ja Flaksikin on päässyt tekemään mummojumppaa hallille.
Kiitollinen, onnellinen ja kyllä, kipeäkin, olo. Tekonivel on laitettu onnistuneesti polveen, mutta prosessi ei ollut ihan niin yksinkertainen ja suoraviivainen, kuin kuvittelin. Minua ei leikattu suunnitellusti tiistaina, koska sairaalan vuodeosasto oli täynnä, ja tekonivelleikkauksen jälkeen ei luvattu kotiutumista saman vuorokauden puolella. Siinä vaiheessa kun minua heräteltiin esilääkityksestä kotiinlähtöä valmistelemaan leikkauksetta, oli pettymys valtava. En ollut uskoa, että noinkin voi käydä. Elämä opettaa, että koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa, kenelle tahansa. Onnekseni sain keskustella lääkärin kanssa, joka keskustelumme päätteeksi sai taiottua leikkausajan torstaille. Viikko sitten torstaina, toivoa täynnä, kurvasimme taas leikoon. Ja tällä kertaa onnisti. Minulle asennettiin onnistuneesti varaosat polveen päiväkirurgisena operaationa. Niin kiitollinen olen asian mahdollistaneelle ja ilmeisen onnistuneesti polveni operoineelle lääkärille. Viimeisin viikko on siis kulunut lähinnä sängyssä pötkötellen. Flaksi ja Pulla ovat seurana. Roopen mielestä olin niin epäilyttävä alkuun, että poika pysyi kokonaan toisessa huoneessa.
Toipuminen on lähtenyt käyntiin hyvin. Huonovointisuutta on ollut vain tänään lääkkeiden vaihtoon ja lääkemäärän alasajoon liittyen. Lääkitys on ollut niin vahva, että sillä kivut ovat pysyneet hyvin kurissa. Kipua tuottaa toki jumpat, joita olen tehnyt ihan alusta saakka sinnikkäästi, ettei polvi pääse vain jäykistymään. Jumpan määrän hakeminen on vielä hieman kesken, mikä on liikaa ja mikä sopivasti. Päivät ovat kuluneet etähommia tehden (kokeiden korjausta, suunnitteluhommia), kirjoja lukien ja kuunnellen, hengitellen, torkkuen ja jumpaten.
Teemu on hoitanut huushollin kaikki työt ja koirat töidensä lisäksi. Ja käynyt vielä Pulla Piikitan kanssa treeneissä. Pulla on niin hieno!
Pulla on rauhallinen, keskittyvä ja asiastaan innostunut treenaaja. Erityisen mukavalta tuntuu kuulemma treenata rauhallisen koiran kanssa, joka ei hauku ja remmellä kokoajan treenatessaan. Flaksi alkaa olla jo kunnossa, ja tikit on poistettu viikko sitten. Mummeli pääsee pikkuhiljaa jumppaamaan ja mielenvirkistyshallikäynneille.
Toissapäivänä tuli jo seitsemän vuotta siitä, kun Fanni lähti sateenkaarisillalle kirmailemaan. Vain yksi voi olla ensimmäinen! Fanni kulkee edelleen mukana keskusteluissa ja saa ihmiset nauramaan, kun Pikku Akan tempauksia muistellaan.
Sain peruutusajan polven tekoniveloperaatioon tiistaille. Jee! Kyllä sitä on odotettukin. Polvi on ollut niin huonossa kunnossa, että sillä on ollut suuri vaikutus jokapäiväiseen elämään kun kävelyä voi päivittäin tehdä hyvin rajallisesti ja sitäkin pientä hetkittäin vain kepin kanssa. Öisin ei ole juuri tullut nukuttua leposäryn takia. Vaikka leikkaukseen ei ole kiva mennä, näen sen kuitenkin kuntoutuksen jälkeen mahdollisuutena kivuttomaan elämään ja kunnolliseen liikkumiseen. Ihanaa!
Flaksi voi jo paremmin. Nyt ollaan siinä pisteessä, että mummelia joutuu rajoittamaan, kun hän voimaintunnossaan meinaa alkaa jo liian villiksi leikeissään. Tikit on edelleen paikallaan ja toipuminen käynnissä.
Pulla-tytön treenihommat ovat jatkuneet Steffin ja Sannin treenien muodossa. Uusi enkka on kahdeksan estettä putkeen!
Syysloma meni lepäillessä. Vaan lepoa se vaatii keho edelleen. Polvisäryn kanssa tolkullisesti toimiminen on haastavaa. Ei auta, levättävä on, vaikka mieli huutaa tekemään ja menemään, keho kieltää. Myös Flaksi on levossa. Mummelilta löytyi yksi sormenpään kokoinen nisäkasvain, joka poistettiin tisseineen ja rauhasineen kokonaan. Samalla Flaksi myös steriloitiin vastaavien kasvainten välttämiseksi jatkossa. Kipeä on ollut mummeli, mutta reipas ja hyvä toipuja.
Pulla ja Ropsu ovat ihmetelleet tilannetta. Aluksi kolmikkoa pidettiin erillään, mutta nyt voi jo pitää valvotusti yhdessä. Flaksi osaa ottaa rauhansa ja muut osaavat sen viimeistään pyynnöstä antaa.
Yksi pieni ajelu kuului syysloman ohjelmaan. Käytiin päiväretkellä Strömforsin ja Kotkan kautta Nurmaalla. Nämä kuvat on Strömforsin ruukilta.
Pulla pääsi lomaviikolla sekä Jennan että Steffin treeneihin.
Aikaa on vietetty eniten kotona rauhoittuen. Onneksi ikkunan takana on kaunista katsottavaa, ja joskus yllätyksiäkin.
Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt viikon sijaan kaksi. Aika on kulunut siivillä. Jotenkin syksyllä työpäivän jälkeen illat kuluvat supernopeasti ja on ihana kömpiä ajoissa nukkumaan pimeyden keskelle. Erityisesti, kun se nukkuminen on ollut allekirjoittaneelle viime aikoina haasteellista. Polven kivut ovat tällä hetkellä sen verran kovia, että ne vaikuttavat myös yöuniin, kun leposäryn ja jalan kramppailujen takia rauhoittuminen on haastavaa. Viikot ovat kuluneet siis jollain tapaa myös puolivaloilla tai -tehoilla toimien. Olen käynyt töissä, ja niin haluan tehdä myös jatkossa. Arkeen on mahtunut paljon mukavia ja iloa tuovia hetkiä ja asioita, mutta monta pienempää tai isompaa juttua on myös unohtunut tai jäänyt syystä tai toisesta tekemättä. Kuten vaikka blogin päivitys. Syysloma ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen. Juuri nyt lepotauko olikin tarpeen. Flunssa yrittää kaataa. Se ei yllätä väsyneen kehon ja mielen kanssa eteenpäin konkatessa. Niinpä teinkin itseni kannalta tärkeän valinnan. Aloitimme loman Ropsun kanssa kahdestaan kotoillen. Teemu on tyttöjen kanssa mökkeilemässä. Olihan minullakin sovittua menoa viikonloppuun, mutta pakko oli perua, ja yritän nyt levätä itseni kuntoon. Ropsu ei pahastu lepäämisestä ja hengailusta.
Ennen lomaa arki-iltoihin on mahtunut Pullan treenejä. Myös Roope ja Flaksi ovat käyneet muutamaan kertaan hallilla leikkimässä ja aktivoitumassa. Koirien kanssa touhuaminen on kyllä iloa tuottavaa! Vanhukset ovat onnellisia pienemmästäkin yhteisestä touhusta. Pullan kanssa kaikki on uutta ja mielenkiintoista. "Kun jotain loppuu, syntyy tila, jossa jotain uutta voi alkaa."
"Tavoitteet ovat suunnitelmia, joita tehdään vastatuulesta huolimatta. Unelmat ovat suunnitelmia, jotka liikkuvat tuulen mukana - aina oikeaan suuntaan."
Pullalla oli poikkeuksellisesti kolmien treenien viikko. Ensin maanantaina Jennan treenit, joissa Pulla hämmästytti kaikki tekemällä kuusi estettä putkeen ja irtoamalla köykäisesti esteille. Hieno Pulla! Kotitehtäviäkin saatiin, ja niitä on tehty.
Tiistaina Pulla pääsi ensimmäistä kertaa seuran treeniryhmän treeneihin. Pullalla on treenipaikka Steffin ryhmässä. Steffiltä saatiin osin samoja läksyjä kun Jennalta.
Torstaina oli vielä Sannin treenit yhdessä Edithin ja Sirpan kanssa.
Pullan kanssa on kyllä kiva touhuilla. Neito vaikuttaa ajattelevaiselta, vauhdikkaalta ja reippaalta treenaajalta. Meillä on nyt kyllä myös erinomainen kattaus kouluttajia alkeiskoulutukseen. Tosi hieno homma, koska edellisen koiran koulutuksesta onkin se kymmenen vuotta aikaa.
Viikonlopuksi saimme vieraita Laukaasta.
Eilen kävimme Järvenpään taidemuseossa Hiljaisuus ja metsä -näyttelyssä. Se oli hieno! Lisäksi testasimme mäntsäläläisen nepalilaisen ravintolan Kalashin. Oikein hyvää ruokaa ja reilut annokset!
Ja on hyvä, ettei naapuri ole ihan seinässä kiinni. Tämä jengi ei ole se hiljaisin porukka yhdessä. Mutta hyvin sujuu yhteiselo kuitenkin viisikolta.
Pulla on nauttinut erityisesti Afon leikkitätipalvelusta.
Onhan sitä. Ilmeisesti jopa siinä määrin, että blogin päivitys on jäänyt viime viikonvaihteessa kokonaan. Olimme viime viikonloppuna Äijälässä Laukaassa mökkeilemässä. Tätä viikonvaihdetta on vietetty kotosalla. Arkisin on töissä käymisen lisäksi tehty Pullan treenejä ja kaikenlaisia pieniä kotiin ja töihin liittyviä puuhasteluja. Myös Flaksi on tehnyt kertaalleen hallilla Pullan treenit. Mummo oli hieman ihmeissään helpoista tehtävistä. Teemu on lenkittänyt koiria aamuin illoin kunnon lenkeillä. Minusta ei valitettavasti edelleenkään ole lenkkeilijäksi. Arki-illat vierähtävät töiden jälkeen äkkiä. Nopeasti se aika kuluu ja syksy etenee.
Mökillä kävimme pienellä sienireissulla, jopa minäkin. Sienisaalis jäi varsin laihaksi, mutta saimme kuitenkin kastikkeen aikaiseksi.
Sieniä ei löydy kotoa Nummisten metsistäkään kun muutamia. Ei se mitään, kuivattuja sieniä on edelleen vaikka millä mitalla kaapissa. Joskus sieniä on ollut siis hyvin ja niitä on tullut kerättyä runsaasti.
Osaa se syksykin olla kaunis.
Tänä viikonloppuna on käyty Sirpan ja Edithin kanssa hallilla omatoimitreenaamassa. On pelattu Yatzia ja minä itsekseni Bananagramssia. Teemu on tehnyt puuhommia ja minä kerännyt pinaattia ja yrttejä. Lisäksi keittiössä on porissut kukkakaali-parsakaalisosekeittoa, uunikasviksia ja lammaskaalia. Viikoksi ruokaa valmiina.
Pullasta parasta taisi olla loppuleikit.
Ehtipä Teemu leipaisemaan luumuherkkuakin.
Flaksi kävi viime viikolla kisauran päätteeksi kehon huollossa. Kireyksiä oli, mutta ei mitään, mitä ei olisi saatu aukaistua. Kireydet johtuvat lähinnä Pullan kanssa painimisesta ja Pullan alistamisesta. Voi morjens mitä menoa hetkittäin! Nyt saamme keskittyä Flaksin lihaskunnon ylläpitämiseen jumpan ja lenkkien muodossa kun agility jää pois ohjelmistosta. Haluamme pitää Flaksin hyväkuntoisena jatkossakin.
Flaksia vuotta vanhemman Roopen liikkeistä alkaa näkymään jo ikääntyminen. Erityisesti aamuisin, ennen kuin keho käynnistyy. Askel on käynyt selvästi hitaammaksi, eikä sohvalle hyppääminenkään aina onnistu. Ei ainakaan ilman vauhtia. Ainoa tapa elää pitkään on vanheta, ei auta.
Tänä viikonloppuna on kisattu agilityn maailmanmestaruuksista Ruotsin Kalmarissa. Olisihan se ollut siistiä olla mukana, ei voi kieltää. Nyt ollaan tyydytty katsomaan muiden hienoja ratoja videolta. Onnea maailman kahdeksanneksi paras pikkumaksi Iita ja Wensku ja maailman seitsemänneksi paras medi Emmiina ja Cromi! 👏
